Ylioppilastutkinto

Ylioppilastutkinto on lukion valtakunnallinen päättötutkinto, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tutkinto järjestetään sähköisenä. Tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta, joista kaikille pakollinen on äidinkielen tai suomi toisena kielenä – koe. Kolme muuta pakollista koetta tutkintoon osallistuva valitsee ryhmästä, johon kuuluvat toisen kotimaisen kielen koe, vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineissa järjestettävä koe. Neljästä pakollisesta kokeesta yhden tulee olla laajan oppimäärän koe ( ts. A-kieli tai pitkä matematiikka). Pakollisten kokeiden lisäksi kokelas voi osallistua yhteen tai useampaan ylimääräiseen kokeeseen. Opiskelijalla on oikeus osallistua kokeeseen opiskeltuaan vähintään kyseisen oppiaineen pakolliset kurssit ennen yo-koetta. Ylioppilastutkinnon tehtävät laaditaan kussakin oppiaineessa valtakunnallisten pakollisten ja syventävien kurssien oppimäärien mukaisesti. Onkin suositeltavaa, että opiskelija sisällyttää lukio-opintoihinsa syventäviä ja soveltavia kursseja niistä aineista, joita hän aikoo kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa. Tutkinnon voi suorittaa yhdellä tutkintokerralla tai hajauttaa maksimissaan kolmeen peräkkäiseen tutkintokertaan.

Yo-tutkinnon keväällä 2022 tai myöhemmin aloittavilla tutkintoon kuuluu viisi koetta, joista äidinkielen ja kirjallisuuden koe on pakollinen kaikille. Lisäksi kokelas valitsee vähintään kolme koetta seuraavista: matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli tai reaali. Viidennen kokeen kokelas valitsee itse, esim. toinen reaali tai vieras kieli.

Tarkempia ylioppilaskirjoituksiin liittyviä ohjeita on ylioppilastutkintolautakunnan kotisivulla www.ylioppilastutkinto.fi.

ILMOITTAUTUMINEN KEVÄÄN 2022 JA SYKSYN 2022 KIRJOITUKSIIN

Niiden, jotka aloittavat yo-tutkinnon keväällä 2022,on ilmoittauduttava kevään 2022 yo-kokeisiin ke 24.11.2022 mennessä. Aiemmin tutkintonsa aloittaneet, tutkinnon täydentäjät ja korottajat, voivat ilmoittautua  ti 30.11.2022 saakka. Syksyn 2022 yo-kokeisiin ilmoittautuminen päättyy torstaina 2.6.2022. Ilmottautuminen tehdään sähköisesti Wilmassa, lukiossamme opiskelevat saavat tarkemmat ohjeet Wilmassa. 

Mikäli olet valmistunut Kulosaaren yhteiskoulusta ja haluat korottaa yo-arvosanojasi ja/tai täydentää tutkintoasi, voit tehdä sen meillä. Muita valmistuneita emme valitettavasti voi ottaa rajallisten tilaresurssien vuoksi. Tarkemmat ohjeet ilmoittautumiseen löydät koulun kotisivujen etusivuilta ajankohtaista-palstalta. Toimi sieltä löytyvien ilmoittautumisohjeiden mukaisesti. Muistathan ilmoittautua deadlineen mennessä, myöhästyneitä ilmoittautumisia emme ota vastaan. 

Lisätietoja saat  apulaisrehtori Riitta Kaistolta, riitta.kaisto@ksyk.fi , p. 040 080 8351.