Rehtorien tervehdys

Lukuvuonna 2016 - 2017 otetaan uudet opetussuunnitelmat, ideat ja järjestelyt käyttöön!

Uusi lukuvuosi on aina jännittävä kokemus. Tällä kerralla jännitystä on erityisen paljon, kun uudet opetussuunnitelmat ja niiden mukanaan tuomat ideat ja ratkaisut otetaan käyttöön. Vaikka useat kurssit toteutuvat vielä vanhojen opetussuunnitelmien mukaisesti, on kaikille tarjolla paljon uusia sisältöjä ja opiskelumenetelmiä. Uuden käyttöönotto vaatii aina oppimista ja totuttelua sekä opettajilta että oppilailta. Vasta myöhemmin, kokemusten myötä, uudet ratkaisut löytävät lopullisemmat muotonsa. Tavoitteenamme onkin pitää opetussuunnitelmamme ja koko toimintamme jatkuvan kehittämisen kohteena. Yhtä kaikki, tarjolla on entistä laaja-alaisempaa, sosiaalisempaa ja toivottavasti innostavampaa opiskelua, joka tuottaa entistäkin parempia ja pitkäkestoisempia oppimistuloksia.

Pelkkä akateemisen opiskelu painottaminen ei tuo kestäviä tuloksia. Meille tärkeää on myös sosiaalinen kehitys ja hyvinvointi. Kun ne ovat kunnossa, ovat edellytykset osaamisen kehittymisellekin kohdallaan.

Koulun kasvaminen on aiheuttanut painetta koulun tiloja kohtaan. Alkavana lukuvuonna kampuksemme laajenee Domus-rakennukseen ja seurakuntasaliin. Lisäksi rakennamme jälleen uusia lisätiloja. Oppilaiden ja opettajien määrän kasvu antaa koululle entistäkin laajemmat mahdollisuudet, sekä resurssit mahdollisuuksien touteuttamiseen. Haluamme olla koulutuksen kehittämisen keihäänkärki, joka jatkuvasti lentää kohti parempia maalitauluja.

Me Kulosaaren yhteiskoulun opettajat ja muu henkilökunta lupaamme tehdä parhaamme jokaisen oppilaan kehittymisen eteen. Haastamme jokaisen oppilaan ja opiskelijan tekemään parhaansa oman hyvän tulevaisuutensa eteen innostumalla koulusta ja tukemalla myös kaikkien muiden kehittymistä. Yhdessä teemme koulustamme parhaan meille kaikille!

On ilo olla osa kaikkea tätä. On ilo olla Kulosaaren yhteiskoulussa!

Innostavaa lukuvuotta 2016 - 2017!

Lauri Halla
rehtori

Richard Cousins
apulaisrehtori

Minnariitta Raitio
apulaisrehtori